Ystäväni halusi esitellä minulle viehättävän hotellin Vuokatin vaaramaisemissa. Perheyrityksen pyörittämä Hotel Aateli Hillside osoittautuikin mielenkiintoiseksi tuttavuudeksi. Hotellin sijainti on ihanteellinen talvisten harrastusten, kuten laskettelun ja hiihdon suhteen, kuin myös kesäaktiviteettien kannalta. Tasokkaat reitit näihin harastuksiin lähtevät aivan hotellin kulmalta. 

Kaikkialla hotellissa on näkyvissä suunnittelun ja toteutuksen tarkka tyylitaju.

Esillä on runsaasti kainuulaisten taiteilijoiden teoksia mm. arvostamani kuvataiteilija Kaarina Kuusisto-Lukkarin tuotantoa.

Harmoninen ruokailutila.

Salia koristavat vaikuttavan näköiset puiset "kristallikruunut".

Henkilökunta on ammattinsa osaavaa ja luontevan ystävällistä. Tuossa kotoisan oloisessa ympäristössä asiakas viihtyisi kyllä pidempäänkin.

Ystäväni, Aila Föjtin, seurassa saa mukavasti tuhdin ja asiantuntevan tietopaketin Sotkamon historiasta ja kulttuurista.

Paikallisen kalastajan pyydystämä kuha oli kulinaarinen nautinto.

Pääsimme tutustumaan hotellihuoneisiin, joissa näkyy myös tarkkaan harkittu yksilöllisyys. 

Sviitissä on yhteysmahdollisuus viereiseen sviittihuoneeseen. Yhdistelmä toimisi hienosti vaikkapa lapsiperheen käyttöön.

Viereisen sviitin tunnelma inspiroisi ihan varmasti lapsia, mutta toimii toki yhtä hyvin aikuisille.

Lisää Kaarina Kuusisto-Lukkaria.

Sviitin yhteydessä on ylellinen sauna kylpyhuoneineen.

Alakerrasta löytyy yksityiskäyttöönkin tilattava Spa osasto.

Uima-altaan yhteyteen on varattavissa käytännölliset kokoustilat 

Katse kiinnittyy usein hotellin viimeisteltyihin yksityiskohtiin, vaikkapa huoneiden numerointiin jyhkeissä massiivipuuovissa. 

Kivoja jakkaroita.

Vanha kapiokirstu toimii lasten lelulaatikkona.

Metallinen hirviprofiili.

Hotellista lähtiessämme Aila jo kaavaili minkä porukan kanssa olisi mukava kokoontua näissä tiloissa. Saman perheen majoitustiloja on Vuokatin ympäristössä muitakin. Kiinnostavaa oli kuulla, että perhe tulee olemaan isosti mukana myös Sotkamon uusissa mittavissa kaavailussa Vuokatin alueen kehitysprojekteissa. 

Muutamaa päivää aikaisemmin pääsin kuulemaan Pekka Jaakolan antoisaa tarinointia liittyen Kajaanin menneisiin tapahtumiin. Kajaanin Latu ry oli järjestänyt Rantapuiston tuntumaan sauvakävelyretken, jota siivitti Pekan poimimat tietoiskut ja anekdootit Kainuun historiasta.

Suomen kansalliseepos Kalevalan kokoajasta, Elias Lönnrotista, riittäisi tarinoitavaa luennoksi asti.

Ämmänkosken voimalaitoksen rakennusvaiheessa olivat venäläistahot mukana kaavaillen laitoksen hyötykäyttöä omiin suunnitelmiinsa. Voimalaitos valmistui Suomen itsenäistymisen vuonna 1917, jolloin venäläisten kaavaillut jäivät niiltä osin toteutumatta.

Lussitupa toimi 1800 luvun lopulla sulunvartijan asuntona. Vartijan tehtävänä oli kirjata Kajaanin ohi kulkevien tervakuljetusten määrät. Hurjamaineiseen Ämmänkoskeen (kuten myös ylempänä siatsevaan Koivukoskeen) oli rakennettu kanavajärjestelmä helpottamaan tervatynnyreiden kulkua Kainuun metsistä Oulun satamaan. Suomalaisen tervan vienti 1800 luvun lopulla oli koko maailman mittakaavassa huipputasoa. Molemmat kanavat sulkuineen on tervakuljetusten hiipuessa purettu. Ämmänkosken kanava on nyttemmin entisöity, ja joka kesä järjestetään yleisönäytöksiä entisvanhaisesta tervaperinteestä.

Lussituvan vieressä seisoo jämäkkä muistomerkki vireästi toimineesta kainuulaisesta jääkäriliikkeestä.

Rantapuistosta löytyy myös komea muistomerkki kajaanilaisesta olympiatason voimistelijasta, Heikki Savolaisesta.

Yllättävää oli kuulla, että tämä lääkäri/urheilija on saavuttanut voimistelun mitallisijoja peräti viisissä eri olympialaisissa.

Rantapuiston kierroksellamme taustamusiikista huolehti laulujoutsenten kuoro, joka viritteli hymniä onnistuneen kevätmuuttonsa kunniaksi. Joutsenet huilaavat hetken Kajaaninjoen tutussa levähdydpaikassa, kunnes levittäytyvät omille pesintäpaikoilleen.

Täällä ollaan takaisin blogin äärellä. Operaattorini katosi kaikkine blogitoimijoineen muutamaksi viikoksi. Kun sivut vihdoin palautuivat internetin ihmeelliseen maailmaan, samaistuin helposti suomalaiseen keskivertokansalaiseen, joka asuttaa tätä onnellisiksi julistettujen ihmisten valtakuntaa. Suomihan sijoittui kansainvälisessä onnellisuustutkimuksessa jo seitsämännen kerran peräkkäin ykköseksi. Omat tyytyväisyyden tunteet koostuvat enimmiltään arkielämän pienen pienistä onnistumisista. Uskon, että sama toimii meidän useimpien suomalaisten kohdalla. Ilahdumme, kun Arki suostuu hetken silittämään meitä myötäkarvaan.

Emmehän me ole koskaan tottuneet "kuuseen kurottamaan". Tiedämme, että esimerkiksi Ruotsi, se ikuinen Hannu Hanhi, selviää kuitenkin kaikessa meitä paremmin. Mutta - kun kaiken saa kovin helposti, niin onni ei olekaan välttämättä itsestäänselvyys.Viime aikoina ei ole tre kronorin lippu liehunut aina myötätuulessa. Suomelle maa on hävinnyt jopa urheilun saralla, eikä Nato -pyrkimyksetkään sujuneet ensiluokkaisesti  Väkivaltaista levottommuutta esiintyy eri puolilla Ruotsia ja terrorismin pelko nostaa päätään jne. Onnellisuustilastossa Ruotsin sijoitus on nyt neljäs. Väliin mahtuvat Tanska ja Islanti.

Ulospäinsuuntautuneisuudessa me suomalaiset emme pärjää minkään Euroopan maan kanssa, puhumattakaan Amerikan mantereesta. Iloisen pulppuava smooltookki ei vain istu tämän jäyhän härmäläisen ilmiasuun. Mutta siis, yllätys yllätys, tämän lähes uppiniskaiselta vaikuttavan juron suomalaisen kuoren alla sykkii onnellinen sydän 

Tutkimuksen mittareina olivat lähinnä BKT, elinajanodote ja kyselyin selvitettävät kriteerit, kuten elämänarvot, sosiaalinen tuki, vapaus, anteliaisuus, korruptio sekä positiivinen/negatiivinen vaikutelma. Mielenkiintoinen tilasto oli tehty mm. nuorten ja vanhojen ihmisten onnellisuuskokemuksista vuosilta 2021-2023. Nuorten kohdalla ykkössijaa piti tuolloin Liettua, ja kakkosena oli Suomi. Mutta ruotsalaisten nuorten sijoitus oli vasta 18. Vanhojen kohdalla Tanska oli ykkönen, Suomi kakkonen ja Ruotsi nelonen. 

Muutoksen tuulet puhaltavat meidänkin eldoradossamme, joten ei ole syytä tuudittautua ikuiseen menestykseen. On tehtävä töitä ja nähtävä vaivaa onnensa eteen niin yksittäisenä kansalaisena kuin koko kansakuntanakin. Lasten ja nuorten hyvinvointi on varmasti yksi perustekijä vakaan ja terveen yhteiskunnan rakentamiseksi. Kovin huolestuttavalta näyttivät ruotsalaisten nuorten tilastolukemat, kun sijoitus oli 18. Tuohon suuntaan ei meillä ole varaa  lipsua. Siis ainakin Suomen romahtaneet PISA -tulokset olisi ensi tilassa saatava nousuun. Se loisi pohjaa ryhdistäytymiselle, ja toisi nuorisollemme uskoa omaan elämänhallintaan. Viime vuosien ja vuosikymmenten monenlaiset kokeilut lasten kasvatuksen ja koulutuspolitiikan suhteen ovat usein epäonnistuneet pelkästään siksikin, että suunnitteluvaiheessa ei ole riittävästi kuultu asiantuntija-arviointeja. Pahasti on menty pieleen, jos oppimistavoitteet sisältävät vaatimuksia, joita lapsen sen hetkinen aivojen kehitysvaihe ei pysty vielä käsittelemään.

Kansakunnan onnellisuus on paljolti kiinni poliittisesta päätöksenteosta. Tarvitaan viisaita ja kaukonäköisiä päättäjiä, joilta löytyy yli oman poliittisen toimikauden ulottuvaa näkemystä. Ei riitä, että leikataan peitosta pala ja ommellaan se toiseen päähän. Vielä pahempaa on, että leikataan pala vaikkapa koulutuksen peitosta ja ommellaan se valtion aina vain  repaleisempaan peittoon. No, ei riittänyt. Leikataan ikäihmisten peitosta, lapsiperheiltä, työttömiltä, yksinhuoltajilta.... Sotepeitosta ei ole leikattavaa, kun se on ihan hajalla ennestäänkin. Todellisuudessa kaikille näille tahoille omat peitot olisivat olleet aivan elintärkeitä. Näiden rikkirevittyjen huopien korjaaminen myöhemmin on kallista puuhaa, jos ovat ollenkaan kokoon kursittavissa. Entä minkälaisia vastauksia laativat nämä ihmiset, kun aikoinaan saavat eteensä onnellisuustutkimuksen kysymyspatteriston? Kansakunnan hyvinvoinnin ylläpitoon sakset voivat olla vaarallinen työväline.

No mutta, vastuullisen kansalaisen velvollisuus on, kaikesta huolimatta, yrittää repiä positiivista näkemystä elämäänsä. Sehän oli yksi onnellisuuden kokemisen peruspalikoita. Positiivisen asenteen kerrotaan ruokkivan terveyttä ja terveys ruokkii hyvinvointia, ja niin edelleen. Hankalaksi tämänkin pyrkimyksen tekee se, että hyviä asioita on yleensä vaikeampi havaita. Ikävät asiat ottavat tilan haltuun ja tekevät itsensä näkyväksi. Hyviä asioita saa usein etsiä suurennuslasilla, mutta se työ kannattaa tehdä.

Niinpä, esimerkiksi pääsiäisen värikäs kukkakimppu voi ilahduttaa kummasti

Miran taiteilemat lasiteokset muuttuivat pääsiäiskoristeiksi.

Ihan pientä värkkäystä osui omallekin kohdalle, kun taputtelin mignonmunien päälle hauskat paperit jo syödyistä pääsiäismunista.

Tämä pieni ilopilleri on whippetin pentu, Ukko nimeltään.

Ukko liittyi jouhevasti Merin ja Jonin whippetkatraan täysivaltaiseksi jäseneksi.

Pieni julkkis.

Isoveli Väiski, ja vauhdikasta menoa vieheen perässä.

Olipa Kajaanin kirkon taustalla kaunis purppurainen taivas. Kameraa kaivaessani näkymä ennätti jo vähän hiipua.

Merin ja Jonin ajomatkalla upea halo ilmiö

Tärkeitä ovat myös kahvitteluhetket hyvien ystävien seurassa.

Sini Majuri ja Marja Hepoaho tiimeineen viettivät helmikuun alussa ikimuistoiset kaksi viikkoa New Yorkin kansainvälisillä muotimessuilla.

Miran ensimmäinen vaate-esittelykeikka ikinä - ja heti syvään päätyyn, yhdelle maailman suurimmista muotitapahtumista.

Sinnehän se neitokainen solahti, oikeiden ammattimannekiinien joukkoon. Jos ammattilaisten rinnalla Miran pituusmitassa olisi jonkun sentin vaje, niin 30 sentin lasikengillä hän venähti hetkessä päätä pidemmäksi muita. 

Miran seuraava projekti on ollut ripustaa puhaltamansa lasigraalit revontulikokonaisuudeksi Tunturi-Lapin luontokeskukseen Enontekiön Hetassa. Näyttely on avoinna  22.3 - 17.4. 2024. Miran ohella näyttelyssä on öljyvärimaalauksia Sofia Saarelta, digitaalinen videotaideteos Ilmari Mäenpäältä ja modernia saamelaista vaatesuunnittelua Birit Tornensisiltä. Kesän mittaan Miran näyttelyavajaisia on luvassa ainakinTampereella 1.6., Muoniossa 15.6., Naantalissa 2.7. ja Oulussa 27.7.

Aivan kuin tilauksesta lappilaiselle taivaalle ripustautuivat oikeat revontulet.

Kajaanin taidemuseossa on taas mielenkiintoista nähtävää. Kolme taiteilijaa, Mikko Kallio, Niina Lehtonen Braun ja Ilona Valkonen inspiroituvat taidetta tehdessään mm. löydetyistä esineistä ja materiaalikasoista.

Näyttelytilaan astuessa tulee kotoinen tunnelma, kun pöydät notkuvat kiehtovista aarekasoista,  Aiemmin, kun itse harrastin enemmän askarteluvärkkäyksiä, kotona näytti usein vähän tuollaiselta.

Värikkäät gobelliiniset seinävaatteet olivat saaneet vauhdikaan muodonmuutoksen.

Hämmästyttäviä kuvakollaaseja.

Vain mielikuvitus on rajana.

Kajaanin keskustan Kauppakadulla, mukavasti kävelykadun varrella, on vaihtuvien taideteosten näyttely liikehuoneistojen ikkunavitriineissä. Teoksia kuvatessa tulee väistämättä mukaan ikkunaheijastuksia, mutta kuvista saa kuitenkin jotakin viitteitä näistä näyttelyn muutamista otoksista.

Ilokseni huomasin, että myös Kaarina Kuusisto-Lukkari oli asettanut töitään näytille. Hänen kesäisen keveät, 3D-kynätekniikalla toteutetut työt jäivät erityisesti mieleeni Sotkamon galleria Aatoksen näyttelystä kesällä 2022.

Kurkistus Kainuun museon tiloihin tutustuttaa kävijänsä joukkoon kainuulaisia vahvoja naisia menneiltä ajoilta.

Esimerkiksi Lucia Grothusen joutui 1616 vankilaan Kajaniin miehensä Johannes Messeniuksen kanssa. He asuivat äärimmäisen hankalissa vankilaolosuhteissa parikymmentä vuotta. Sinä aikana Lucia tuki lahjaksta miestään ja mahdollisti hänen työskentelynsä 15-osaisen historiankirjasarjan toteuttamiseksi. 

Kuuluisa kansanparantaja ja tietäjä, Kaisa Reeta Tormulainen (1842-1920), Kajaanin Murtomäestä.

Renforsin siskokset Anna ja Maria toimivat näkyvästi kajaanilaisessa liike- ja kulttuurielämässä yhdessä veljensä Herman Renforssin kanssa. Siskokset perustivat valokuvausliikkeen 1860-luvun lopulla.

Maria Hynninen perusti Kajaaniin vuonna 1908 valokuvausliikkeen, jonka toiminta jatkuu edelleen Kauppakadulla.

Runoilija Isa Asp kuoli jo 19 vuotiaana, mutta runot jäivät elämään.

Saima Heikkinen jatkoi ansiokkaasti Pekka Heikkisen 1913 perustamaa leipomotoimintaa yhdessä Pekka Heikkisen pojan, Taunon, kanssa. Hänen iskulauseensa "Hyvvää sen olla pittää" toimii tänä päivänäkin "Pekkiksen" leipmon mottona. 

Tässä oli nyt vain muutama poiminta Kainuun museon esille nostamista voimanaisista.

No, tällä kertaa visiitti painottui paljolti Turku -hallin (Gatorade Centerin) suuntaan. Tiukka aikataulumme 2.- 4.2. kellottui lähinnä Suomi - Portugali tenniksen Davis Cupin -otteluiden ympärille. Toki ennätimme nauttia myös pienistä kattauksista mielenkiintoisesta turkulaisesta kaupunki-ilmapiiristä. Siitä lähtikin kytemään seuraavan Turun reissun suunnittelu, tietysti väljemmällä aikataululla. Tuo kaunis kaupunki tarjoaa paljon nähtävää, ja kulttuuritarjontakin tuntuu olevan vallan ehtymätön.

Viikonlopuksi sattui myrskyisän viileä säätila, mikä rajoitti ulkonaliikkumistamme. Sentään Aurajoen tienoo katsastettiin

Yöpaikkamme sijaitsi keskustan tuntumassa Museomäellä. Alue koostuu mukavan näköisistä puutaloista ja vanhoista hyvinhoidetuista kivitaloista.

Koiria kiinnosti oudon kaupungin uudet tuoksut. Paikalliset karvaturrit vaikuttivat ystävällisiltä ja hyväluontoisilta.

Davis Cupissa olivat siis vastakkain Suomen ja Portugalin maajoukkueet. Turnauksesta oli odotettavissa jännittävää taistoa, joskin Suomi lähti peleihin hienon hienoisessa ennakkosuosikin asemassa. Odotuksia varjosti kylläkin Otto Virtasen nilkan loukkaantuminen aiemmin. Oton ja fyssari Jonin onnistui lukea nilkalle sellaiset madonluvut, että portugalilaisten ykkössijoitettu, Nuno Porges, kärsi lähes katastrofaalisen tappion: 6-2, 6-1. 

Seuraava peli meni samoissa merkeissä Emil Ruusuvuoren viedessä pelin Joao Sousalta huimasti 6-2, 6-3. Lauantain peleihin jäi vielä yhden voiton haku, jolloin Suomi olisi jo toistamiseen Davis Cupin finaaleiden 16 parhaan joukossa.

Seuraavana päivänä Harri Heliövaara ja Emil Ruusuvuori hoitivat nelinpelin Suomelle suoraan kahdessa erässä: 6-4, 7-6. Niinpä pelit jatkuvat syksyllä. Suomella näyttäisi olevan nyt jonkinlaisia mahdollisuuksia saada syksyn pelit vielä uudestaan Suomeen. Nousujohteinen kehitys suomalaisessa tennismenestyksessä on kirittänyt tennisbuumin meillä sellaiselle tasolle, että sponsoreita voisi hyvinkin löytyä kotimaan turnaushankkeelle. 

Eero Vasa pelasi hienosti lauantain toisen ottelun, vaikkakaan ei ihan voitokkaasti, millä sinäänsä ei  ollut  vaikutusta turnauksen lopputulokseen.

Jarkko Nieminen kumppaneineen on nostanut suomalaisen tenniksen huikeaan kukoistukseen!

Merin kanssa hoidimme katsomossa oman osuutemme moitteettomasti. Kun minä olin taputtanut kämmeneni mustelmille, Meri taitteli meille oivalliset taputustehosteet.

Maan mainio ruokatarjoilu takasi kannustusvireen säilymisen.

Energiaa oli kulunut päivän mittaan kuitenkin sen verran paljon, että piipahdettiin vielä lähitienoon iltapalabaarissa. Lemmikkieläimet ovat tervetulleita useisiin kahviloihin ja baareihin. Nyt, kun sattui vähän kylmänkalseat kelit ulkoilla, niin koirulit ilahtuivat pääsystä sisätiloihin tuoksuvien lihapatojen tuntumaan. Ne nauttivat pienistä herkkupaloista ja viihtyivät mainiosti vesikuppiensa ääressä vaihtaen pöytien alla tervehdyksiä turkulaisten karvakuonojen kanssa.

Torin reunamilta löydettiin herkullisin vitriinein varustettu kahvilateltta.

Pysähdys koiraystävällisessä Kakkukahvilassa.

Olemme seurailleet "cappuccinotaiteilijoiden" tyylinäytteitä kahvivaahdon valmistuksessa.Tämän viikonlopun paras suoritus nähtiin Kakkukahvilassa, mutta olipa heidän aurajuustopiiraansakin aivan täydellinen.

Hyväksi kakkoseksi cappuccinovaahdossa tuli Fazer -kahvila Hansakorttelissa.

Heidän chiapuuronsa oli myös maukasta ja terveellistä.

Junan ravintolavaunussa cappuccino oli saanut ylleen nykytaideteoksen. Tai ehkä keikkuvassa vaunussa vain joutuu antamaan tasoitusta muille kahvitaiteilijoille. 

Jekku ja Väiski osaavat ottaa lunkisti tilanteen kuin tilanteen. Turkuun matkustaessamme 2.2. oli valtakunnassa meneillään kunnon lakkosuma. Ainut julkinen kulkuväline Helsingin ja Turun välillä oli Onnibussi. Matka sujui vallan mainiosti. Väiski varsinkin on hyvin sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut tapaus. Se otti vastaan jokaisen uuden bussiasiakkaan iloisesti häntäänsä heiluttaen ja sai näin matkalaiset hykerryttävän hyvälle tuulelle.

Välillä leppoisaa retoutumista.

Ja sitten nautinnolliset unet.

Porche on yksi Tennis Team Finlandin virallisista sponsoreista. Ryhmän jäsenillä on näitä autoja käytössään turnauksen aikana. Niinpä mekin Merin kanssa saimme istahtaa hekeksi laatuauton kyytiin. Täytyy myöntää, että ajelukokemus oli ylellinen.

Kiitokset vielä kerran Merille ja Jonille unohtumattomasta reissusta.

Piilokuvatehtävä: etsi kuvasta oikea koira! Merin ja Jonin sänkyä peittää upouusi pussilakanasetti. Se oli tilattu oman valokuvan pohjalta. Alkuperäinen kuva kertoo kauniista kesäpäivästä mökin pihalla. Lopputulos on aivan uskomattoman realistinen! Valitettavasti minun ottamani valokuva ei tuo esille koko upeutta.

Tyynyliinoissa sama kuvio.

Uusi kahvinkeitin: En ole erityinen kahviasiantuntija, mutta onpa kahvilla ja kahvilla eronsa.

Söpö kasvi Merin Ja Jonin huushollissa.

Kerkesimme pikapikaa tavata myös Miran ennen hänen ja työryhmänsä lähtöä New Yorkin muotiviikoille. Kuva on  lauantain MTV3:n Huomenta Suomi ohjelmasta, jossa Mira koekäytti näytökseen meneviä 30 cm korkeita lasikenkiään. 

Lasitaiteilijat, Marja Hepo-aho ja Sini Majuri, kertoivat muotiviikolle suunnittelemastaan projektista.

Palataanpa vielä talviseen Kainuuseen. Tällainen oli junan ikkunanäkymä Kajaani -  Helsinki välillä.

Kaukametsän kellotorni täydenkuun aikaan 25.1.

Varis keräämässä höyheniinsä mahdolliset auringon lämpösäteet -27 asteen pakkasessa. Muutoinkin tämä lintu (aina sama?) istuu usein tuolla lempioksallaan. Ehkä se käykin tervehtimässä minua.

Pitihän tästä harvinaisesta otuksesta kuva ottaa. Kerrotaan, että tiekarhut ovat sukupuuttoon kuoleva laji. Meillä täällä Kajaanissa näitä on peräti kaksi jäljellä. 

Sanonta taisi olla niin päin, että vierivä kivi ei sammaloidu. Näillä vuosikymmenillä vaan huomaa, että sammaloitumista on päässyt jo tapahtumaan. On uskottava, ja ainakin toivottava, että kertynyt sammal pysyy paremmassa kuosissa, kun kiireittensä vuoksi ihminen ei ennätä kivettyä paikoilleen. Viime kuukausien aikana on vastaani tullut monenlaista tapahtumaa, jotka ovat lisänneet yllättäviä kierroksia minun jämähtäneen urautuneeseen ajankäyttööni. Suurin osa muutoksista ovat olleet kuitenkin mukavia ja positiivisia. Osa huolista ja aikataulumuutoksista ovat tulleet myös läheisten ja omastakin sairastelusta. Juuri nyt näyttää onneksi siltä, että kaikki toipumiset ovat jo hyvällä mallilla. Itse en ennättänyt kerryttämään sammalta harteilleni paria päivää pitempään. Totesin tervehtyneeni, kun heräsin huomaamaan suklaakalenterin luukkuja jääneen avaamatta.

Kantaessani huolta läheisteni murheista ja median kylvämistä synkistä uutisaiheista nousi toisaalta mieleeni varoitukset ihmisen kivikautisesta aivojärjestelmän osasesta. Nykykäsityksen mukaan ihmisen aivotoiminta koostuu kolmesta tasosta. Alimpana hermojärjertelmässämme toimii alkeellisin, ikään kuin kivikaudelta mukaan unohtunut osio. Toisella tasolla liikutaan tunteiden maailmassa, ja ylin aivotoiminta on määritelty järkitasoksi. Tietysti tämä kivikautinen aivolohko, liskoaivoiksikkin nimetty, aiheuttaa nykyihmiselle paljon harmia. Valitettavasti se hermokerrostuma ei ole pysynyt homo sapiensin muun kehityksen mukana, vaan se seikkailee edelleen kenties dinosaurusten ja muiden muinaishirviöiden maailmassa. Se laittaa meidät, muutoin niin fiksut ihmiset, säikkymään olemattomia tai ainakin pelkäämään pahinta. Sillä on vahva taipumus itseohjautuvuuteen,ja vaihtoehtoja on vain kaksi: taistele tai pakene. Tämän päivän maailmassa näillä ohjeistuksilla ei oikein pärjää, vaan kannattaisi vaikka kilauttaa kaverille tai kysyä neuvoa ainakin siltä järkitasoltaan. Asiantuntijan ohjeistus onkin, että kun mieleen hiipii huolia, saatika kauhukuvia, kannattaa ajatus pysäyttää ja kysyä tyynesti itseltä onko nämä jutut taas vain niitä kivikautisia jäänteitä. Itsekin, miettiessäni omaisteni huolia, tajusin miten helposti ajatuksiin nousee ne pahimmat mielikuvat. Toki on hyvä varautua vaihtoehtoihin, mutta ennakoinnissa on syytä noudattaa kohtuuden rajoja. 

Monet riidatkin synyvät liskoaivojen turhasta tömistelystä. Erimielisyydet koetaan helposti omaa turvallisuutta uhkaaviksi tilanteiksi. Liskoaivojen treenaaminen harkitsevampaan suuntaan ei ole helppo tehtävä, mutta ei kuulemma ihan mahdotonkaan. Määrätietoisella trimmillä saattaisi hyvinkin ihmismielen impulsivuus olla hillittävissä. Muutos näkyisi varmaankin ihmisen arkielämän sujuvoitumisena. Turhanaikaiset katumellakoinnit ja muut levottomuuspesäkkeet ehkä lientyisivät. Isommassa kuvassa voisi nähdä vaikka maailman autoritääristen johtohahmojen löytävän keskinäisiin kiistoihinsa sapelinkalistelua rakentavampia ratkaisuja. Liskokouluttajan/-kuiskaajan opinahjoja olisi siis aiheellista ryhtyä suunnittelemaan. Bisnesidean tarjoan vapaasti käytettäväksi. Töitä sillä saralla ainakin riittää.

Talvinen luonto on viime aikoina esittänyt parastaan.

Kajaanista löytyy useita kauniisti valaistuja kuusia .

Kauppakatu auringonnousun aikaan.

Kahvila Onnikan pihassa, linja-autoasemalla, on myös hämmästystä herättävä jouluvalaistus.

Joulukukat tuovat kotoisan juhlatunnelman.

Ystäväperheeltä saatu iki-ihana juluruusu.

Joulutorttuja tehtiin kotona ja mummolassa.

Enkeliteema säilyi korttiaskarteluunkin.

Entisajan enkelikelloideasta päivitettyä joulutunnelmaa.

Jouluvalmistelut jäivät tällä kertaa minimiin, mutta onneksi Pekka Heikkisen leipomo ei jätä ikinä pulaan. Jolukakku oli herkullinen, ja sen koristeluun en olisi keksinyt enää mitään lisättävää. Tuosta kuvasta huomaan, että piparit tuli kyllä tehtyä, mutta ne ovat lähes koskemattomana rasiassaan. Haenpa heti tähän muutaman. 

Suklaita säilynee pitkälle uuteen vuoteen.

Mira vei Valorisku -lasiteoksensa tilaajalleen Inariin. Teos sai upeat puitteet kauniista salista Hotelli Wilderness Inarin tiloista. Taiteilija itse sai kiittävää palautetta työstään, ja keskusteluja virisi jo uusista hankkeista. 

Hyvän Uuden Vuoden toivotukset kaikille näiden ilman ääniefektejä toimitettavien ilotulitusten myötä. Makkarin ikkunasta kuvatessa niihin liittyi vielä melkoista räiskettä ja rätinää.

Eipä ole mikään lääkefirma onnistunut kehittämään rokotetta joulutartuntaa vastaan. Ei auta käsidesi, inkiväärijuoma eikä kirurginen hengityssuojainkaan. Yhtäkkiä tajuat altistuneesi maailmanlaajuiselle pandemialle. Yritin olla tänä vuonna tarkempana esimerkiksi välttelemällä ruuhkaisia kauppakeskuksia. Keskityin hartaudella päivittäisten ruokaostosten tekoon niin, etten kuulisi kaikkia kilisee, kilisee ja helisee -joulumusiikkia, joka kylläkin tunkee pienimmänkin ruokakaupan ämyreistä. Ensimmäisen Wham -duon esittämän Last christmas -biisin kuulin jo marraskuun puolella, mikä sinällään auttoi naurahtamaan kyynisesti jouluun liittyvälle hömpötykselle. 

Mutta mitä sitten tapahtui? Siinähän sitä auotaan vakavana joulukalenterin luukkuja. No, suklaata kulkeutuu kyllä muutenkin kotiin kauppareissulta, mutta miksi juuri joulukalenterisuklaata! Ja kuka se piipahti joulumyyjäisiin - muka vain vilkaisemaan uusia askarteluideoita? Mitä ovat ne pienet lahjapaketit, jotka poimit mukaasi? Ai, ei mitään "lahja"paketteja. Mihin kategoriaan kuuluvat kotosalla esitetyt kysymyksesi joulukinkun suuruudesta ja suolattavaksi suunnitellun lohifileen painosta ja kokeiltaisiinko tänä jouluna bataattilaatikkoa? Nuo kysymykset - ja jo nyt, kun jouluun on vaikka kuinka paljon aikaa???

Myönnetään, en onnistunut välttämään tartuntaa. Miten edes olisin voinut välttyä? Onhan tämä juhla pitänyt pintansa yli kaksituhatta vuotta. Jotakin ihmeellistä taikavoimaa tuossa perinteessä on. Tavalla tai toisella se koskettaa meitä kaikkia. Yksi syy joulujuhlan ikuiselle suosiolle lieneekin, ettei sen vietolle ole määritelty mitään lakia tai asetusta, ei edes eu-direktiiviä. Jokainen voi tehdä oman näköisensä joulun. On täysin mahdollista vetäytyä yksikseen omaan rauhaan nauttimaan hiljaisuudesta, pois kaikesta hälinästä. Tai joulu antaa hyvän syyn tavata ystäviä ja sukulaisia näinä aikoina, kun yhteydenpidot tuntuvat luisuvan yhä enenevässä määrin digipainotteiseksi. Myös laajemmalle kollektiiviselle yhdessäolonkokemukselle avautuu mahdollisuuksia esimerkiksi perinteisen joulukirkon merkeissä. "Kauneimpien joululaulujen" -musiikkitilaisuudet ovat myös oiva tapa nostaa yhteisöllistä juhlatunnelmaa. Siis, vietetään nyt joulua kukin näkemyksensä mukaisesti, mutta nautitaan siitä hyvillä mielin, onhan käsillä vuoden yksi hienoimpia ja perinteikkäimpiä juhlahetkiä.  

Hauskoja joulukalentereita löytyy vähän jokaiseen makuun. Tässä kaakaokalenteri ja koirille omat herkut.

Helsinki oli marraskuun lopulla pukeutunut juhla-asuun.

Hiukan shmpanjan poreita.

Stockmannin näyteikkunan satumaa.

Merin ja Jonin pihavalaistusta.

Puistossakin joulutunnelma.

Katuvarsien aurausmerkit tekivät minuun suuren vaikutuksen.

Sisällä aivan ihania kynttilälyhtyjä.

Jekku ja Väiski suorittamassa liikennelaskentaa.

Väiskin lempiharrastus on juoksuradalla vieheen pyydystäminen. Podiumillekin on jo lajissa päästy.

Sallin ottamia kuvia ihanasta Cilla -koirastaan

Varsinainen syy tämän kertaiseen Helsinki -visiittiini oli olla pienenä mutta merkittävänä osana siivittämässä Suomen tennisjoukkuetta mahdollisimman hyviin tuloksiin Madridissa Davis Cupin loppuotteluissa (vastaa MM -kisaotteluita). Suomi oli selvittänyt itsensä ennenkuulumattoman menestyksekkäästi kahdeksan parhaan maan joukkoon. Madridissa sijoitus nousi vielä neljän parhaan joukkoon. Kun kolmannesta sijasta ei pelattu, voitanee ajatella Suomen sijoittuneen jaetulle pronssille. Minä siis olin hoitamassa Jekkua ja Väiskiä niin laadukkaasti, että isäntäväki sai keskittyä täysin peleihin, Joni huoltamaan joukkuetta ja Meri kannustamaan pelaajia parhaaseen mahdolliseen iskuun.

Jarkko Nieminen, menneiden vuosien kirkkain tennistähtemme, on nostanut pitkäjänteisellä ja ansiokkaalla valmennustyöllä meidän nykyisen tennissukupolven maailman huippu ammattilaisten joukkoon.

Madridin menestyksekkään joukkueemme muodostivat Emil Ruusuvuori, Harri Heliövaara, Otto Virtanen, Patrik Niklas-Salminen Patrik Kaukovalta kapteeninaan Jarkko Nieminen ja apuvalmentajana Henri Kontinen. Fysioterapeutteina toimivat Joni Honkaniemi ja Mikko Pehkonen. 

Liisa ystäväni kanssa piipahdimme Suomen valokuvataiteen museossa tutustumassa Pentti Sammallahden sympaattiseen näyttelyyn, "Me kaksi". Kuviin on tavoitettu hienoja tunnelmia kahden olennon hetkittäisistä kohtaamisista. 

Julistekuvan kameralaukaisu näyttää uskomattomalta onnenkantamoiselta. 

Sammallahti kertoo, että eläinkuvat vaativat pitkähermoista asennetta, mutta joskus tilannetta voi hiukan avittaakin, Tässä kuvassa kaverukset ovat pienen herkun avulla tulleet täydentämään luonnon muovaamaa asetelmaa.

Kyyhkyläiset.

Taitavaa valonkäsittelyä.

Sama tahti on askelten.

Sammallahti, vaatimattomana persoonana, sanoo että valokuvia ei oteta, ne saadaan.

Marraskuussa poikkesimme ystäväporukan kanssa komeaan Kuhmo-taloon tutustumaan Kainuun kirjamessuihin.

Mielenkiintoisten kirjailijavieraiden joukosta oli ehdottomasti poimittava Oulun yliopiston saamenkulttuurin professori Veli-Pekka Lehtola. Hän taustoitti hyvin tämän hetkistä saamelaisasioiden runsasta mediahuomiota. Saamelaisten historiaan liittyy paljon ahdistavia aikoja heidän vetäytyessä hiljalleen uudisasukkaiden tieltä yhä syvemmälle pohjoiseen suomeen. Aiemmin olin juuri nähnyt Katja Gauriloffin ohjaaman elokuvan, Je'vida. Se on surullinen tarina kolttasaamelaisesta tytöstä, joka tempautui ainoastaan saamenkieltä taitavana lapsena suomalaisen koululaitoksen pyörteisiin. Koulua käydessään ja asuntolassa asuessaan hän ei saanut enää käyttää äidinkieltään. Myös muusta kodin henkisestä perinnöstä hänen oli luovuttava. Arvatenkin, tuollaisesta tilanteesta kertyy raskas taakka pienen ihmisen harteille, usein elinikäisestikin kannettavaksi. Tuon saman kohtalon ovat monet saamelaiset joutuneet elämässään kohtaamaan. Onneksi ajat nykyisin ovat muuttuneet, mutta ainakin vielä 1960 luvulla oli nähtävissä vastaavanlaisia kohtaloita.

Veli-Pekka Lehtolan monet saamelaiskulttuuria ja lappilaista historiaa käsittelevät teokset valottavat ansiokkaasti tämän ainoan eurooppalaisen alkuperäiskansan vaiheita.

Jarkko Martikainen oli kertomassa omasta kirjallisesta tuotannostaan. Hänet tunetaan myös muusikon urasta mm. Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukauksen sekä YUP kokoonpanon riveissä.

Ismo Porma esitteli Asterix sarjan kokoelmaa, joka on toteutettu eri suomalais-ugrilaisilla kielillä.

Muita vieraita olivat Tuomo Heikkinen, Elo Viiding, Tommi Parkko ja Kirsi Pehkonen. Kaksipäiväisten messujen sunnuntain ohjelmistosta jäi kuulematta useita mielenkiintoisia kertojia. Varsinkin vuoden 2017 Finlandia-voittajaa, Juha Hurmetta, olisi ollut mukava kuunnella. Mutta kaikkea ei voi saada...

Kajaanin joen kauniissa rantamaisemissa lepäilee parikymmentä laulujoutsenta muuttomatkansa välietapissa. 

Miran lasitaidetta syntyy tasaiseen tahtiin. Arvostustakin työlle on tullut, kun Mira pokkasi kunniamaininnan kansainvälisessä Kioskedia Design Awards -kilpailussa, nyt jo ammattilaissarjassa. Yksi Miran lasiteoksista on lähi aikoina valmis paljastettavaksi lappilaisessa hotelissa.

On ollut mielenkiintoista seurata Miran ideavirtaa taiteensa parissa. Selvästi on mielen sopukoissa ollut jotakin kuplimassa jo pitkään, mutta sitä ei ole voinut päästää pintaan tanssiuran aikana. Balettitanssijan työ on niin kokonaisvaltaista antautumista alalle, että muut haaveet ja intohimot on jotunut työntämään syrjään. Nyt sitä runsaudensarvea voi jo vähän kerrallaan raottaa.

Viime päivinä on näyttävästi uutisoitu lasitaiteen merkittävästä saavutuksesta. Vuosituhansien periteenä käsin tehty lasi on hyväksytty Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Muunmuassa lasinpuhaltajien ammattikunta on ollut huolestuttavasti katoamaan päin. Toivottavasti Unescon julkistama tunnustus siivittää omalta osaltaan alaa eteenpäin. 

Risku -teos saa vielä pintaansa metallinhohteen, ja sitten se on valmis ripustettavaksi seinälle.

Aurinko lähetti meille sydämelliset itsenäisyyspäivän onnittelut 6.12.2023.